sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kuningas Alkoholi (not!) ja ystävät

Huomentapäivää! Oltiin siis yksissä synttäribileissä eilen ja täytyy kyllä sanoa että en viihtynyt. :< En sitä sano etteivätkö ne olisi olleet hyvin järjestetty ja syötävääkin oli (ja juotavaa), mutta porukkaa oli ihan hirveesti ja suurin osa suht tuntemattomia. Jotenkin mua ei yhtään huvittanut mennä juttelemaan ihmisille ketä en tunne, eikä mulla ollut erityisemmin juteltavaa niidenkään kanssa kenet tunsin. :/ Sekin vielä kun olen vähentänyt radikaalisti juomista eli nykyään en juo alkoholijuomia kuin tosi harvoin ja niitäkin kerralla vain pari olutta/siideriä ja enemmän jos juo niin se tuntuu väkinäiseltä. Tuollakin bileissä kun join kolme juomaa niin ei ne oikein tuntuneet missään. Omituista. Sitten kun on hyvien kavereiden kanssa istumassa iltaa pienellä porukalla niin fiilis on ihan erilainen!

Me lähdettiin kotiin hyvissä ajoin, joskus klo 23 aikoihin. Oli aikamoinen "liskojen yö" alkoholin takia, mikä on yksi syy miksi en tykkää juoda. Toinen on krapula (mitä ei nyt oo erityisemmin). Ja kolmas se että mulla on kaikenkaikkiaan tosi hyvä olo kun juon niin harvoin. Aiemmin tuntui siltä että nähdäkseen kavereita piti juoda jotain alkoholipitoista, nykyään sellaista fiilistä ei enää ole. Se on myös kohentanut mun itsetuntoa, kun olen todennut että en ole antisosiaalinen tai hiljainen, mitä luulin aiemmin (tai ehkä oon vaan muuttunut?). Juttua riittää kyllä kavereiden kanssa, ja jos ei riitä ja jos siitä tulee hölmö olo niin se kertoo vaan siitä että sen toisen osapuolen kanssa ei vaan synkkaa tarpeeksi hyvin.

Nyt kun suht anonyyminä kirjoitan tätä blogia niin voin sanoa että mua häiritsee tietyt ihmiset jotka on aikaisemmin ollut ihan hyviäkin kavereita mutta sitten jossain vaiheessa huomaa että ne ei ota enää suhun yhteyttä vaan sun itse pitää tehdä kaikki työ, ja siltikin tuntuu siltä että jonkinlaista vastakaikua on vaikee saada. Se on tosi harmillista. Syitä moiseen käytökseen voi olla vaikka kuinka monta, mutta ei niitä voi kuin arvailla. On tietty sellaisia ihmisiä joiden kanssa on sama juttu, sillä erotuksella että sen tietää että ne haluaa olla ystäviä. Sen huomaa käytöksestä ja puheesta ja on voinut myös käydä ilmi että ne vaan on sellaisia ihmisiä jotka ei vaan saa aikaiseksi ottaa itse yhteyttä. Ja ne on aidosti kiinnostuneita!

Ohhoh, olipas avautuminen. Oon muuten nyt yksin kotona kun Henkka meni käymään vanhemmillaan ja Leo on hoidossa. Täytyy koittaa pelata Skyrimiä kun en ole oikein saanut aikaiseksi. Jotain ruokaakin pitäisi väsätä, varmaan spaghetista ja soijapyöryköistä (vai mitälie ovatkaan).

EDIT:


Tämä ei ole ainakaan mitään karppausruokaa. ;)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti